mesimarjaweb

Kulttuuri

Kulttuuriyhteistyö toimii aktiivisesti pohjoismaisella tasolla myös Norjan ja Suomen välillä. Samaa toivoisi myös busineksessä ja julkisessa hallinnossa.

Vuosi 2017 on jännittävä ja sieltä on tulossa norjalais-suomalainen yllätys. Kerron siitä lisää myöhemmin.

Syksyllä 2015 Sorin Sirkuksen vieraana oli neljä trondelaista tutustumassa Sorin Sirkuksen fasiliteetteihin ja toimintaan.

Vuonna 2014 Linnanmäen Sirkuskoulu organisoi NYCM 2 -projektin.  Sirkusstudie Folien Tallinnasta, Trondheim Kulturskolen sekä Linnanmäen Sirkuskoulun oppilaat ja ohjaajat tapasivat ensin Trondheimissa vapun aikaan tutustuen ja treenaten. Seuraava sessio oli juhannuksen aikaan Helsingissä ja yhteinen ponnistus huipentui esitykseen Linnanmäen huvipuiston estradilla. Fidaroksen Bestemor fra Finland hoiti projektipäällikkötehtävät apurahahakemuksineen ja raportointeineen.

Vuonna 2013 Bitin ja Kuitukuun yhteistyö alkaa Psaligrafitaiteilija Karen Bit Vejle (Papercutart) ja Susanna Myllymäki (Kuitukuu Oy) solmivat kolmivuotisen yhteistyösopimuksen. Bestemor Sirpa Kuusela toimi kätilönä. Kuitukuu Oy tuo kaupalliseen tuotantoon Vejlen kuvittamat keittiöliinat, jotka painetaan Suomessa Parkanossa.

Tel +358 40 739 0957 - fidaros@fidaros.fi